Uutiset 2019

Vuoden ikäinen punainen uros cockeri Vilho etsii uutta kotia tai sijoituskotia mieluiten omakotitalosta.

Koira vaatii peruskoulutuksen sekä kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa uusilta omistajilta. Vilho on nyt meillä ja tapakasvatus on aloitettu.

Mikäli tämä poika kiinnostaa, niin soittele tai laita viestiä!

 

Odotamme pentueen syntymää toukokuun alkupuolella! 

Ota yhteyttä, niin kerron mielelläni lisää (riikka@pennwick.fi) p.+358407555895

konnan pentu

Uutiset 2017

2017 vuosi on ollut meillä melko vauhdikas, näyttelyissä on kierrelty ympäri Suomea ja Spanieleiden taipumuskokeessakin tuli vietettyä yksi kokonainen päivä . Tämä kannatti, sillä viime viikonloppuna saimme kotiimme kaksi uutta Suomen muotovaliota. Toinen niistä on oma kasvattini ”Potti” Pennwick Darfur’s Spring ja toinen on Ranskasta Suomeen muuttanut ”Kaapo” Lemon of Merrily

 

IMG_20170812_105249

potti   IMG_20170813_171819  ropvsp_ristiina

Penturintamalle kuuluu myös uutta, Potin tyttö Xena (Pennwick Gossip Girl) on astutettu Kaapolla. Pennut syntyvät elokuun loppupuolella.

 

Uutiset 2016

Maarraskuu 2016

Konna on astutettu komealla Ranskasta kotoisin olevalla Kaapolla. Konna ja Kaapo ovat molemmat terveitä ja kauniita rotunsa edustajia.

Punaisia pentuja on odotettavissa Joulukuun lopulla 2016.

Tulevan yhdistelmän sukutaulun löydät täältä

konnakaapo

Pennwick Elagance ”Elsa”  kävi terveystutkimuksissa. Elsalla on terveet silmät ja lonkat ovat B/C

Supille ja Brumlalle syntyi viikolla 29 seitsemän pientä mustaa pentua. Emo ja pennut voivat hyvin. Muutama pennuista etsii vielä sitä omaa kotiaan. Pennut ovat luovutusikäisiä syyskuussa 2016.

mamma ja pennutpentulainenpentu2

Meille on tulossa pentuja

Supille (FI MVA Pennwick After All)  ja Brunolle (Brumla Andraste) odotetaan pentuja heinäkuun lopulla 2016.

Molemmat vanhemmat ovat terveitä ja erinomaisia rotunsa edustajia.

Ota yhteyttä, kerron mielelläni lisää tulevista pennuista ja niiden vanhemmista p.040-7555895.

Supi_2brunopentu

 

 

 

Meille on syntymässä cockeripentue tammikuussa viikon 2. aikana. Pentueen emänä on Iiris (Pennwick Dale of Icewind) ja pentueen isä on Veeti (Flyers Zim Bean). Molemmat pentueen vanhemmat ovat terveitä ja hyväluonteisia monitoimikoiria. Näyttelyissäkin molemmat ovat menestyneet erinomaisesti.

Alla muutama kuva pentueen komeasta Veeti-isästä

veeti1   veeti3     veeti_n

Uutiset 2015

Potille ja Jörölle syntyi 7 pennun pentue 5.6.2015, joista vielä muutama musta uros etsii sitä omaa kotiaan.
Katso lisää pennut-sivuilta.

Uutiset 2014

Pentue suunnitelmia vuodelle 2015:

Pentuja on suunnitteilla Potille ja Iirikselle alkuvuodesta 2015.
Molemmilla tytöillä on A/A lonkat ja terveet silmät. Uroksista lisätietoa myöhemmin.

Ota yhteyttä, niin kerron mielelläni lisää tulevista suunnitelmista.

Uutiset 2013

Supille suunnitellaan pentuja syksylle 2013. Lisätietoja pennut-sivuilta.

Supin tytär Iiris suoritti spanieleiden taipuskokeen hyväksytysti Hämeenlinnan Rengossa 31.8.2013. Onnea Iiris ja Riikka sekä iso kiitos Inka Tuomistolle koiran ohjaamisesta!

Karpon kahden pojan lonkat tutkittiin tänä syksynä ja molempien tulos oli A/A
Molemmilla pojilla on siis parhaat mahdolliset lonkat

Karpo nauttii uimisesta ja noutamisesta :)

_MG_5668 _MG_5666

…kunnes Potti tulee tulee häiritsemään ja yrittää viedä saaliin…

_MG_5674 _MG_5673

_MG_5673 _MG_5671

…loppujen lopuksi keppi tuodaan yhdessä rantaan :)

3.8.2013 Vesilahti RN, tuomarina Soile Bister

Supi Eri1, SA PN1, Serti ja ROP. Samalla Supista tuli Suomen muotovalio.

supimva ropvsp supirop

supimva1

2.8.2013 Meille muutti uusi hauva, irlanninsusikoira Margaret

_MG_5661

13.7.2013 Spanieleiden taipumuskoe, Pyhtää, Tuomari Meerit Kuparinen

Supi (Pennwick After All) suoritti hyväksytysti Spanieleiden taipumuskokeen Pyhtäällä. Kiitos vielä kaikille mukana olleille mukavasta päivästä! Alla on luettavissa Supin arvostelu.

spaSosiaalinen käyttäytyminen: Ystävällinen ja rauhallinen koira, joka tuli tervehtimään syliin asti. Suhtautuu ympäristöönsä ystävällisen uteliaasti.

Haku ja laukaus: Innokasta, riittävän laajaa, maavainuista hakua. Laukausta ihmetteli hetken ja jatkoi sitten samanlaista työskentelyä. Pitää hyvin yhteyttä ohjaajaan.

Jäljestys: Reipasvauhtinen, varma ja pääosin maavainuinen jäljestys. Kaadon tutki innokkaasti. Hyvä suoritus.

Vesityö: Innokkaasti uimaan ja tuo riistapukin rantaan.

Tottelevaisuus: Hyvin tottelevainen koira.

30.6.2013 Tuusula KR, tuomari Börje Johansson, Ruotsi

Omppu, Pennwick Dragon of Ereborg oli Tuusulan näyttelyssä ROP-Pentu hienolla arvostelulla: ”Bra huvud med fina proportioner, mörka ögon, utmärkt pigment, bra hals, något rak i sin skuldra, välkroppad, brett bakställ, tillräckliga vinklar, rör sig medbra steg, trevlig visat.” Paljon onnea Sirpa ja Omppu, hieno suoritus!

8.6.2013 Nousiainen RN, tuomarina Leila Kärkäs
Supi Eri1, SA PN1, Serti ja ROP

supienjoy Supi_Nousiainen

2.6.2013 Tuusula, Kellokoski Erikoisnäyttely

Kolme Supin pennuista osallistui erikoisnäyttelyyn. Kiva oli nähdä taas sisaruksia omistajineen. Paikalla oli myös uroksissa oli yksi Pennwic-edustaja, Boris. Kiitos kaikille mukavasta päivästä, oli kiva nähdä taas teitä kaikkia.

Supi

9.5.2013 Akaan näyttely, tuomarina Tarja Hovila

Supi: Eri, SA, PN3, Serti

Uutiset 2012

21.7.2012 Mäntsälä kaikkien rotujen näyttely
Tuomari Monique van Brempt  
Supi: Eri1, SA, PN2, Vara-sert

14.7.2012 Forssa kaikkien rotujen näyttely
Tuomari Viva-Maria Soleckyj-Spunar
Supi: Eri1, SA

13.7.2012 (Perjantai): Supin (Pennwick After All) lonkkatulos saapui kennelliitosta ja tulos on A/A

10.6.2012 Tuuri kaikkien rotujen näyttely
Tuomari Leila Kärkäs
Supi (Pennwick After All): Eri1,SA,PN2, Vara-sert
13.6.2012 Täytti Pennin ja Karpon poika Boris vuoden. Onnea Borikselle!

11.01.2012
Karpo (Apelhöjdens Othello) kävi eilen silmäpeilauksessa  ja poitsun silmät ovat edelleen terveet.

Uutiset 2011

27.11.2011 Voittaja näyttely, Helsinki
Supi osallistui toiseen viralliseen näyttelyyn ja tuloksena oli ERI4, SA. Tuomarina näyttelyssä oli Eeva Rautala.
Supi tutustui myös samalla reissulla irlanninsusikoira Aamuun.

supihki3 supihki2 supihki1 supihki

supiaamu

Karpon kolmannet pennyt syntyivät 13.10 2011 Lepänojan kenneliin. Pennut ovat nyt luovutusikäisiä ja todella lupaavan oloisia. Emänä pentueella on Flyers Xtra Black. Muutama urospentu etsii vielä omaa rakastavaa kotia. Kaikki Karpon lapsoset ovat jo löytäneet oman kodin.

012 051 005

27.11.2011 Boris (Pennwick Barbarian) kävi ensimmäisessä pentunäyttelyssä tullen luokassaan toiseksi ja saaden kp:n. Tuomarina näyttelyissä oli Kirsti Louhi. Arvostelu oli hyvin miellyttävää luettavaa: Hyväntyyppinen, vahvaluustoinen uros, jolla voimakas pää. Oikea purenta. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä rintakehän muoto. Rodunomaiset kulmaukset, turkki vielä hyvin pehmeä. Esiintyy ja esitetään erinomaisesti. Sujuva pitkäaskelinen sivuliike.
Onnea Henna ja Boris!

Boris eka nly

5-6.11.2011 Tartto
Kävimme Karpon kanssa Tartton kahdessa KV näyttelyssä. Karpo pärjäsi hienosti ensimmäisenä päivänä voittaen luokkansa ja ollen PU2. Karpo sai lisäksi vara-cacibin, joka vahvistuu myöhemmin oikeaksi cacibiksi.
Jälkimmäisenä päivänä ei tullut menestystä kehässä ja pääsimme ajoissa matkaamaan kotiin päin.

320668_10150370994149125_665719124_8365506_132311330_n 320668_10150370994154125_665719124_8365507_939607155_n IMG_2631_1

14.8.2011 Kemu kävi ensimmäisessä näyttelyssä Keuruulla ja oli hienosto ROP-Pentu. Tuomarina oli Elena Ruskovaara.

Kemun arvostelu oli seuraava: ”Iso pentu, jolla voimakkaat raajat. Maskuliininen pennun pää. Rintakehässä hyvä ulottuvuus ja voima. Kulmaukset saisi olla voimakkaammat ja kaula vähän pidempi. Pentuvilla vaihtumassa. Liikkuu yhdensuunt. takaa. Varsin hyvä ylälinja liikkuessa. Liikkuu pentumaisesti hyvällä askelpituudella. Hyvä häntä.
Onnittelut Kemulle omistajineen hienosta tuloksesta!

kemu_1

Onnea Pennin ja Karpon pojalle Borikselle uuteen kotiin!

Boris Boris 2

16.6.2011 Koiranpäivät valokuvakilpailu

Royal Caninella on tälle hetkellä menossa kesäkuvakilpailu, johon mekin osallistuttiin. Supin kuva löytyy täältä: http://www.royalcanin.fi/koiranpaivat-2011-kilpailu?id=1324&p=1&task=view&view=top
Tietenkin toivomme, että kävisitte äänestämässä, mieluiten 5-tassun voimin :)

13.6.2011 Penni synnytti vahvan ja reippaan punaisen poikapennun
Pentu ja emä voivat hyvin.

4.6.2011 Kellokosken näyttely
Supi kävi ensimmäisessä näyttelyssä, joka oli cockerspanieleiden erikoisnäyttely. Kehässä meni hyvin ja Supi sijoittui pienissä narttupennuissa toiseksi saaden kunniapalkinnon. Arvostelu oli erinomainen.

IMG_5233 IMG_5237

Kiitos näistä Supin kuvista valokuvaajalle (Mariza Laakolle)

IMG_5230 IMG_5201

1.4.2011 Sisko ja sen veli 4 kuukauden ikäisenä

006_kemu 013_supi 021_kemu

019_supi 022_kemu 010_supi

29.01.2011 Pennut ovat nyt 8-viikkoisia. Uros on löytänyt oman kotinsa ja narttu jää kotiin kasvamaan.
Onnea Kemulle uuteen kotiin!

IMG_1812 zoomattuIMG_1726 zoomattu

 

Uutiset 2010

12.12.2010 Penni ja pennut voivat hyvin, muutamia kuvia pennuista on lisätty tänne: Pentue 1.12.2010

IMG_1470
Pennille syntyi punaiset uros- ja narttupennut 1.12.2010.
Pentujen isä on upea Ruotsalainen Line Sam A Hug For Piece.
Mikäli kiinnostuit pennuista, niin ota yhteyttä. Kerron mielelläni lisää.

22.08.2010 Heinola kaikkien rotujen näyttely
Tuomari Alberto Cuccilato, Italy   
Karpo: Eri1, PU1, Sert, ROP

Karpo_heinola20

rop-vsp heinola Karpo_heinolarop-vsp juoksu Karpo_heinola5

21.8.2010 Kouvola kaikkien rotujen näyttely
Tuomari Tino Pehar
Karpo ERI/3

07.08.2010 Vesilahti ryhmänäyttely
Tuomari Hannele Jokisilta
Karpo: ERI2, PU2, Vara-Sert

Karpo_vesilahti9

04.07.2010 Forssa national show
Judge Mr Åke Sjöström
Karpo (Apelhöjden’s Othello): open class  Very good 3

05.06.2010 Kellokoski, Tuusula
Judge Mrs Sarah Amos-Jones
Karpo (Apelhöjden’s Othello): Intermediate class  Excellent 2

30.05.2010 Järvenpää national show
Judge Mrs Susie Svoldgaard, Denmark
Karpo (Apelhöjden’s Othello): Intermediate class: Excellent 1, res CC

08.05.2010 Kronoby group show
Judge Mrs Vera Smirnova
Karpo (Apelhöjden’s Othello): Intermediate class  Excellent 2

10.04.2010 Pertunmaa group show
Judge Mr Paavo Mattila
Karpo (Apelhöjden’s Othello): Intermediate class: Exellent 1, best male 1, CC,  BOB and BIG 4Penni ( Two Pine’s Kewpie): Open class: very good

pertunmaa rop-vsp

07.03.2010 Ähtäri group show
Judge Mr Paavo Mattila
Karpo (Apelhöjden’s Othello): Intermediate class: Exellent 1, best male 2 and res CC

Ahtari_07032010 018 Ahtari_07032010 068 Ahtari_K Juoksee 015

Ahtari_07032010 084 Ahtari_07032010 082 Ahtari_07032010 086

 

News 2009

8.12.2009      

Karpo (Apelhöjdens Othello) with clear result in eye examination.

24.10.2009 Seinäjoki International dog show
Judge Mrs Anna Brancovich Serbia
Karpo (Apelhöjden’s Othello): Intermediate class EXL 1

20.9.2009 Hyvinkää group show
Judge Mrs Elena Ruskovaara
Karpo (Apelhöjden’s Othello): Junior class VG 1

K esiintyy

01.08.2009Jurva group show
Judge Mr Markku Santamäki
Karpo (Apelhöjden’s Othello): Junior class EXL 1, BD1, CC, BOB, BIG2
Penni (Two Pine’s Kewpie): Working class EXL 1, BB 2, Res CC

Karpo ryp24 Karpo ryp2

25.07.2009 Kihniö group show
Judge Mr Harry Tast
Karpo (Apelhöjden’s Othello): Junior class EXL 1, BD2, Res CC
Penni (Two Pine’s Kewpie): Working class EXL 2, BB 3, Res CC

04.07.2009 Tuusula national show
Judge Mr John Thirwell, UK
Karpo (Apelhöjden’s Othello): Junior class VG 1

16.05.2009 Varkaus national show
Judge Mrs Ekaterina Bauzhes, Russia
Karpo (Apelhöjden’s Othello): Junior class EXL 3

Varkaus079Karpo

29.03.2009 Korpilahti group show
Judge Mr Matti Tuominen
Karpo (Apelhöjden’s Othello): HP, BOB-puppy

15.03.2009 Tampere international dog show
Judge Mrs Eeva Rautala
Karpo (Apelhöjden’s Othello): HP, BOB-puppy

tre karpo juoksee

30.1.2009 Exams at Keski-Palokka Clinic
Penni (Two Pine’s Kewpie) with CLEAR result in eye exam.

News 2008

06.12.2008 New arrival
We received our precious new boy, Apelhöjden’s Othello called Karpo from Gunilla Eriksson, kennel Apelhöjden’s, Sweden. Thank you Gunilla for letting us have this marvelous boy!

Karpo karpo kakara

3.8.08 Kuopio international dog show
Judge Inga Siil Estonia
Penni (Two Pine’s Kewpie): Working class VG 2

5.7.08 Mikkeli  national show
Judge Mrs Ricky Loch-Romans, France
Penni (Two Pine’s Kewpie): Working class VG

8.6.08 Joutseno group show
Judge Rita Kadike-Skadina
Penni (Two Pine’s Kewpie): Working class EXL 2

17.5.08 Suolahti group show
Judge Saija Juutilainen
Penni (Two Pine’s Kewpie): Working class VG 1
Hevi (Two Pine’s Precious one):  intermediate class EXL 2

26.4.08 Vaasa international dog show
Judge Ligita Zake
Penni (Two Pine’s Kewpie): Working class EXL 2

19.4.08 Jyväskylä international dog show
Judge Karin Linde-Klerholm
Penni (Two Pine’s Kewpie): Working class VG 2

30.3.2008 Korpilahti group show
Judge Markku Santamäki
Penni (Two Pine’s Kewpie): Working class EXL 4

2.2.2008 Parkano group show
Judge Annaliisa Heikkinen
Penni (Two Pine’s Kewpie): Working class VG 13.8.08 Kuopio international dog show
Judge Inga Siil Estonia
Penni (Two Pine’s Kewpie): Working class VG 2

5.7.08 Mikkeli  national show
Judge Mrs Ricky Loch-Romans, France
Penni (Two Pine’s Kewpie): Working class VG

8.6.08 Joutseno group show
Judge Rita Kadike-Skadina
Penni (Two Pine’s Kewpie): Working class EXL 2

17.5.08 Suolahti group show
Judge Saija Juutilainen
Penni (Two Pine’s Kewpie): Working class VG 1
Hevi (Two Pine’s Precious one):  intermediate class EXL 2

26.4.08 Vaasa international dog show
Judge Ligita Zake
Penni (Two Pine’s Kewpie): Working class EXL 2

19.4.08 Jyväskylä international dog show
Judge Karin Linde-Klerholm
Penni (Two Pine’s Kewpie): Working class VG 2

30.3.2008 Korpilahti group show
Judge Markku Santamäki
Penni (Two Pine’s Kewpie): Working class EXL 4

2.2.2008 Parkano group show
Judge Annaliisa Heikkinen
Penni (Two Pine’s Kewpie): Working class VG 1